Joensuun urheilusukeltajien tarjoama junioritoiminta eli Norpat on taas pienen tauon jälkeen ollut käynnissä vuoden. Seuramme Norppatoiminta on aloitettu vuonna 1997 ja toiminta on ollut todella suosittua. Tällä hetkellä aktiivisia norppia on noin viisitoista ja mukaan mahtuu vielä muutama osallistuja. Norppavastaavana toimii seuran Nuorisovastaava Noora Mölsä, joka on koulutettu toimimaan Norppaohjaajana.
Toiminta keskittyy Norppien kanssa perusvälinetaitojen (maski, snorkkeli, räpylät) opetteluun pelien ja leikkien kautta. Toiminta on suunnattu uimataitoisille 7-13-vuotiaille lapsille ja nuorille. Aiempaa kokemusta sukeltamisesta ei vaadita. Kokoonnumme perjantaisin Vesikon uimahallissa Urheilusukeltajien jäsenvuoron aikana, ja käytössämme on urheiluallas, lastenallas ja syväallas kunkin taitojen mukaan. Viikoittaiseen kerhokertaan kuuluu vesileikkejä, sekä sukellus- ja uimaharjoitteita. Sivuamme aiheissa myös pelastautumistaitoja ja uimatekniikoita. Kerho kehittää lapsen luottamusta veteen, ja varmuutta sekä turvallisuutta uima- ja sukellustaitoihin. Norppakerhossa voi suorittaa myös Norpan taitoradan, mikä on kattojärjestömme Sukeltajaliiton suunnittelema ”tasokoe” lapsille ja nuorille.
Norppatoimintaa toteutetaan yhdessä uppopallo- ja vapaasukelluskouluttajien kanssa, jolloin lapset saavat monipuolisen kuvan sukellusharrastuksesta. Näin saamme myös jaettua Norpparyhmän useampaan osaan, jolloin jokaisen uimataidon ja lähtötason huomioonottaminen on helpompaa. Norpat tutustuvat tänä keväänä myös alustavasti laitesukelluksen saloihin. Lisäksi teemme yhteistyötä Sukeltajaliiton kanssa ja lapsilla on silloin tällöin mahdollisuus osallistua myös muiden seurojen kanssa tehtävään yhteistyöhön niin kutsuttujen Norpparallien merkeissä.
Norppakerhon jälkeen sukellusharrastusta voi jatkaa snorkkelisukelluskurssille, laitesukelluksen peruskurssille (alaikäraja 15 vuotta) sekä seuramme uppopallo- ja vapaasukellustoimintaan. Ottamalla yhteyttä Noora Mölsään on mahdollisuus käydä tutustumassa Norppaharjoituksiin. Norppakerho on seuran jäsenille maksutonta, ja samalla lapset on vakuutettu seuran puolesta.
TERVETULOA TUTUSTUMAAN!
Joensuun Urheilusukeltajien Nuorisovastaava
Riikka Vartiainen Anna-Niina Räsänen
Riikka.vartiainen@joensuunurheilusukeltajat.fi